Jodi ja joditabletit

Jodi ja joditabletit

Jodi ja joditabletit – milloin niitä käytetään? 

Jodi on ihmiselle välttämätön hivenaine, jota tarvitaan muun muassa kilpirauhasen normaaliin toimintaan. Apteekissa jodia voi kuitenkin tulla vastaan kahdessa hyvin erilaisessa yhteydessä: ravintolisänä ja vahvana joditablettina eli lääkejodina.


Nämä kaksi on tärkeää erottaa toisistaan. Ravintolisänä myytävä jodi tukee elimistön normaaleja toimintoja osana päivittäistä ravitsemusta, kun taas vahvat joditabletit on tarkoitettu vain poikkeustilanteisiin, joissa viranomaiset kehottavat niitä käyttämään.

Mihin joditabletteja käytetään?

Joditabletteja käytetään säteilyvaaratilanteessa, jossa ympäristöön voi vapautua radioaktiivista jodia esimerkiksi vakavan ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena.
Oikeaan aikaan otettu joditabletti kyllästää kilpirauhasen tavallisella, ei-radioaktiivisella jodilla. Tällöin kilpirauhanen ei ota samalla tavalla vastaan radioaktiivista jodia, ja radioaktiivisen jodin kertyminen kilpirauhaseen vähenee.


Joditabletin tarkoitus on siis suojata kilpirauhasta radioaktiiviselta jodilta. Se ei ole yleinen säteilysuojalääke eikä sitä tule käyttää varmuuden vuoksi.

Joditabletti otetaan vain viranomaisen kehotuksesta

Joditabletti tulee ottaa vain viranomaisen ohjeen mukaan. Tämä on tärkeää, koska joditabletin teho riippuu ratkaisevasti oikeasta ajoituksesta.

Jos tabletti otetaan liian aikaisin tai liian myöhään, sen suojaava vaikutus voi heikentyä. Siksi joditabletteja ei pidä ottaa omatoimisesti, vaikka uutisissa tai sosiaalisessa mediassa puhuttaisiin säteilyvaarasta.

Viranomaiset kertovat tarvittaessa:

  • keiden tulee ottaa joditabletti
  • milloin tabletti otetaan 
  • kuinka suuri annos otetaan 
  • tarvitaanko uutta annosta myöhemmin

Kenelle joditabletteja suositellaan erityisesti?

Joditabletit ovat erityisen tärkeitä lapsille, nuorille, raskaana oleville ja imettäville.
Lasten ja nuorten kilpirauhanen on herkempi ottamaan vastaan radioaktiivista jodia kuin aikuisilla. Siksi lasten ja nuorten riski kilpirauhaseen kohdistuville pitkäaikaisille haitoille on suurempi. Myös raskaana olevien ja imettävien kohdalla suojautuminen on tärkeää, koska lapsen kilpirauhanen on herkkä radioaktiiviselle jodille.

Aikuisten riski pienenee iän myötä. Aikuisilla ei ole havaittu yhteyttä radioaktiiviselle jodille altistumisen ja kilpirauhassyövän välillä. Tämän vuoksi WHO ei suosittele joditabletteja yli 40-vuotiaille säteilyvaaratilanteissa. Lisäksi riski ylimääräisen jodin aiheuttamille haittavaikutuksille kasvaa iän myötä, kun myös kilpirauhassairauksien esiintyvyys kasvaa.

Kannattaa huomata, että joditabletteja ei ehdi ostaa, kun suositus niiden käyttämisestä tulee. Siksi viranomaiset suosittelevat joditablettien varaamista kotiin jo ennakolta erityisesti talouksiin, joissa on lapsia, raskaana olevia tai alle 40-vuotiaita. Joditabletteja suositellaan varastoitavan myös yleisiin väestösuojiin ja mm. kouluihin ja päiväkoteihin. Yli 3-vuotilaille tarkoitettuja jodi tabletteja saa apteekista ilman reseptiä.

Miksi alle 3-vuotiaille tarvitaan oma jodivalmiste?

Apteekista saatavat vahvat joditabletit eivät sovellu luotettavasti alle 3-vuotiaiden annosteluun, koska niitä ei voida jakaa riittävän tarkasti pieniin annoksiin.
Alle 3-vuotiaille lapsille tarkoitettu jodivalmiste kuuluu julkisen terveydenhuollon jakeluun. Käytännössä ohjeet ja jakelutapa voivat vaihdella hyvinvointialueittain, joten lapsiperheiden kannattaa seurata oman hyvinvointialueen ja neuvolan tiedotusta.
Jos perheessä on pieniä lapsia, jodiasia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa, jotta kotivara on kunnossa oikealla tavalla.

Suojaako joditabletti kaikelta säteilyltä?

Ei suojaa. Joditabletti suojaa vain kilpirauhasta radioaktiiviselta jodilta. Se ei suojaa muilta radioaktiivisilta aineilta eikä poista tarvetta noudattaa muita viranomaisten antamia suojautumisohjeita.
Säteilyvaaratilanteessa tärkein suojautumiskeino on yleensä sisälle suojautuminen. Sisälle siirtyminen, ovien ja ikkunoiden sulkeminen sekä ilmanvaihdon pysäyttäminen vähentävät altistumista tehokkaasti.
Jos viranomainen on kehottanut suojautumaan sisätiloihin, joditabletteja ei pidä lähteä hakemaan apteekista kesken tilanteen. Siksi joditabletit kannattaa hankkia kotiin etukäteen, jos ne kuuluvat oman perheen varautumiseen.

Kuinka kauan joditabletin vaikutus kestää?

Yhden joditablettiannoksen suojaava vaikutus kestää noin vuorokauden. Vaikutus voi jatkua osittain myös seuraavan vuorokauden ajan.
Jos altistuminen radioaktiiviselle jodille jatkuisi pidempään, viranomaiset voivat antaa ohjeen uuden annoksen ottamisesta. Lisäannoksia ei kuitenkaan pidä ottaa omatoimisesti tai varmuuden vuoksi.


Sopivatko joditabletit kaikille?

Useimmille ihmisille kertaluonteinen joditabletin käyttö viranomaisen ohjeen mukaan on turvallista. Joditabletit eivät kuitenkaan sovi kaikille.
Joditabletin käyttöä tulee harkita erityisesti, jos henkilöllä on:

  • ihokeliakia 
  • kilpirauhassairauden lääkitys
  • poistettu kilpirauhanen; Jos kilpirauhanen on poistettu, joditabletti ei tuo samaa suojaa, koska tabletti suojaa nimenomaan toimivaa kilpirauhasta. 
  • Munuaisten vajaatoiminnan nesteenpoistolääkitys, sydämen rytmihäiriöiden lääkitys tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön litiumlääkitys. Nämä lääkkeet voivat vaikuttaa joditablettien käyttöön. 
  • Ruokavalio, jossa kaliumin saantia on terveyssyistä rajoitettu. Jos kaliumin saantia on rajoitettu esimerkiksi munuaissairauden vuoksi, joditabletin käyttö voi lisätä liiallisen kaliumin saannin riskiä.
  • Aikaisempi vakava allerginen reaktio jodista.

Jodi ravintolisänä – eri asia kuin lääkejodi

Jodi on hivenaine, jota myydään myös ravintolisänä. Ravintolisien jodipitoisuudet ovat selvästi matalampia kuin säteilyvaaratilanteeseen tarkoitetuissa lääkejoditableteissa.
Ravintolisänä käytettävä jodi voi edistää:

  • normaalia kognitiivista toimintaa 
  • normaalia energia-aineenvaihduntaa 
  • kilpirauhasen normaalia toimintaa 
  • ihon pysymistä normaalina

Ravintolisänä myytävät jodivalmisteet eivät sovellu kilpirauhasen suojaamiseen radioaktiivista jodia sisältävän laskeuman yhteydessä. Säteilyvaaratilanteeseen tarkoitettu lääkejodi on eri asia kuin päivittäiseen käyttöön tarkoitettu ravintolisä.

Miten joditabletteja säilytetään kotona?

Joditabletteja voi säilyttää kodin lääkekaapissa (ei kylpyhuoneessa!) pakkausselosteen mukaisesti. Ne tulee säilyttää poissa lasten ulottuvilta. 
Kodin lääkekaapista kannattaa tarkistaa säännöllisesti:

  • löytyykö joditabletteja, jos ne kuuluvat perheen varautumiseen (ikähaitari)
  • onko niiden käyttöpäivä vielä voimassa
  • onko pakkausseloste tallessa

Joditabletit on hyvä hankkia rauhallisessa tilanteessa etukäteen. Säteilyvaaratilanteessa apteekkiin ei pidä lähteä, jos viranomaiset ovat ohjeistaneet pysymään sisällä.

Apteekki auttaa varautumisessa

Joditabletit ovat osa kodin lääkevarautumista, mutta niitä ei pidä käyttää ilman viranomaisohjetta. Jos mietit, tarvitsetteko kotiin joditabletteja tai mikä valmiste sopii perheellenne, kysy rohkeasti neuvoa apteekista!


Lääke JODIX 130 mg 10 tablettia

15,86 *

Varastossa

Lääke JODIX 130 mg 100 tablettia

87,69 *

Varastossa
*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.