Apuvälineet

Valikoimastamme löydät apuvälineitä, jotka tukevat onnistunutta lääkehoitoa ja terveydenhoitoa kotona.

Tablettilääkityksen helpottamiseksi löytyy tabletinirroittaja, joka helpottaa lääkkeiden jakamista, erityisesti silloin, kun käytössä on useita läpipainopakkauksessa olevia lääkkeitä, joiden avaaminen voi tuntua hankalalta. Tabletin puolittaja auttaa jakamaan lääkkeet tarkasti ja tabletin murskain mahdollistaa lääkkeen jauhamisen, mikäli esimerkiksi nielemisvaikeudet estävät lääkkeen ottamisen kokonaisena. On tärkeää varmistaa etukäteen, että lääke voidaan puolittaa tai murskata, sillä kaikki lääkevalmisteet eivät sovellu tähän. Apteekkimme farmaseutit auttavat sinua mielellään tässä asiassa.

Hengitettävien lääkkeiden annostelussa oikea tekniikka on tärkeä, jotta lääke pääsee vaikuttamaan oikeaan paikkaan, eli keuhkoihin. Tätä voi tukea erilaisilla tilanjatkeilla, jotka auttavat varmistamaan, että lääke menee hengitysteihin eikä jää pelkästään suuhun.

Flunssan yhteydessä perheen pienimpien tukkoisuutta voi lievittää imuniistillä. Aikuisten ja isompien lapsien limaisen yskän lääkkeettömänä hoitona voi kokeilla puhalluspulloa, joka helpottaa liman irtoamista keuhkoputkista ja samalla vahvistaa hengityslihaksia. Ärsytysyskän ja nielun kuivumisen hoitoon lääkkeettömänä hoitona on vesipiippu, joka kosteuttaa hengitysteitä turvallisesti höyryhengityksen avulla.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.